01 Sokeriöverit 120916

Tervetuloa uuteen blogiini! Kiitos kaikille, jotka olette perääni  kyselleet, tarinoitani kaivanneet. Vihdoinkin voin sanoa, että nyt. Tähän saakka olen vastannut "Sitten joskus, vedän vähän happea, varmaankin ensi viikolla, ihan kohta..." Mutta nyt!

Uusi blogi, uusi otsikko "Sokeroitu donitsi", mutta sama vanha kirjoittaja. Mihinkäs sitä, muuksikaan muuttumaan :) Uusi blogi siksi, että täydet neljäkymppiä tuli täyteen kuukausi sitten ja se oli selkeästi yhden matkan pääte. "Täyden kympin tyttö" oli mekkomatkani nelikymppikseksi. Olin päättänyt sulkea matkapäiväkirjani siihen ja näin myös tein.

Mekko, mistä kirjoittamiseni alkoi, on ollut jonkin aikaa jo toisen naisen päällä ja takuulla kauniimpi hänellä. Lakkasin puolen vuoden jälkeen ottamasta itsestäni kuukausittaisia mekkokuvia ja keväällä viimeksi kävin kehonkoostumusmittauksessa. Sellaisilla seikoilla ei nyt vain tunnu olevan merkitystä.
Synttärikuvissa näkyvä mekko löytyi päälleni Jämsän SPR:n kirpparilta. Se on ihana löytö eurolla. Sopi täydellisesti teemaan, sillä pidin värikkäät Euroviisusynttärit.

Menneen vuoden aikana paitsi myin yli 20 mekkoani (ja ostin 5 uutta, joista 2 kierrätysretroa), karsin elämästäni muutakin ja sain tilalle paljon. Siitä aionkin tarinoida, mutta kirjoittamisen tahti on aiempaa verkkaisempi.

Sokeroitu donitsi, mitä sekin nyt sitten tarkoittaa? Se on Mikko Alatalon kappaleesta nimeltä Hengitä sisko. Kappaleen on levyttänyt mm. itse Mikko, Juice ja Pate Mustajärvi. Kesältä löytyy myös video, missä sen esittää Costello meidän takapihalla, minun synttäreilläni. "Hengitä Laura, hengitä syvään..." *huokaus* Sama mies on laulanut niin aiemminkin, siitä olen kertonut täällä.

Minä olen ollut sokeroitu donitsi. Karkkipäivä on ollut viikon paras päivä ja se on voinut olla vaikka joka ikinen päivä. Synttäreilläni vedin mahtavat sokeriöverit, oikein tilasin kilokaupalla karkkia tarjottavaksi ja sitä tarjoiltiin lasten hiekkaämpäreistä ja kauhottiin lapioilla. Olin jo tuolloin päättänyt, että 40v-päivänäni aloittaisin vuoden sokerilakon.

Ensimmäinen päivä oli helppo. Toisena särki päätä, olin kiukkuinen ja ärsyyntyvä ja väsynyt. Ja siinä se. Nyt ei tunnu miltään, tämä on käsittämättömän helppoa. Sanon EI KIITOS kaikelle sokerille, karkeille, leivonnaisille, jäätelölle, jälkiruuille... Miksi? Miksi näin ehdotonta? Koska minun on pakko. Olen sen verran addiktoituvaa ihmislaatua, että se on joko tai. Överit tai ehdoton ei, kohtuullisuus ei kuulu hyveisiini. On minulla yksi poikkeus: 96-vuotias mummini kun nostaa kahvipöytään pullaa, en kieltäydy viipaleesta. Paitsi toisella kerralla kun vieraita oli useampi, jätin pullan väliin, eikä mummi huomannut mitään.

Hedelmät ja marjat kuuluvat ruokavaliooni edelleen, ihan niin askeettiseksi en sentään elämääni vedä, että niistä luopuisin. Nytkin on iltapalaksi kreikkalaista jogurttia ja mustikoita. Namskis!

- Laura